Pekka Kanto tarttui tilaisuuteen
Monien tiedepuistolaisten tuntema Pekka Kanto aloitti marraskuun alussa työt Teknologiakiinteistöjen uutena ylläpitoasiantuntijana.
Monien tiedepuistolaisten tuntema Pekka Kanto aloitti marraskuun alussa työt Teknologiakiinteistöjen uutena ylläpitoasiantuntijana.
Itäharjulla sijaitsevan IndustryCityn rakentaminen on edennyt hyvää vauhtia ja tiistaina 15.11. vietettiin rakennuksen harjannostajaisia.
Teknologiakiinteistöissä viikon TET-harjoittelussa ollut Saimi Rahikainen osallistui Teknologiakiinteistöjen järjestämälle Tiedepuistokierrokselle. Mikä asia kierroksella oli liian hurja valtaosalle osallistujista?
Turun Tiedepuistossa vastataan Ukrainan sodan aiheuttamaan energiakriisiin erilaisilla energiansäästötoimilla. Nämä toimet edistävät sähkön riittävyyttä tulevana talvena.
Talotekniikkayritys Are löysi uudet toimitilat Turun Tiedepuistosta. Mikä sai Aren muuttamaan ja kuinka arki uudessa ympäristössä on käynnistynyt?
Torstaina 22.9. vietettiin Joukahaisenkadulle rakennettavan ParkCityn harjannostajaisia.
Teknologiakiinteistöjen tiloissa työskentelevien ihmisten sähköposteihin kilahtaa säännöllisesti kutsuja erilaisiin tapahtumiin. Mistä tapahtumissa on kyse ja kuka niihin saa osallistua?
Vierailukeskus Joessa pääsee seuraamaan Nordic Business Forum -livestriimiä 20.-21.9.2022 Kaksipäiväinen tapahtuma tuo Jokeen mielenkiintoisia ja innostavia puheenvuoroja maailmanluokan puhujilta.
Haluaisitko työskennellä keskellä Turun yrityselämää ja korkeakouluja? Tule töihin Turun Teknologiakiinteistöjen aulapalveluihin!
Turun Tiedepuistoon on avautunut lukollinen pyöräpysäköintipalvelu. Lukolliset pysäköintipaikat sijaitsevat ICT-Cityn ja EduCityn pyöräkellareissa. Pysäköintipaikat ovat avoinna ympäri vuorokauden, ja niiden ovet toimivat koodilukoilla.
Teknologiakiinteistöjen asiakkuustiimiin saatiin elokuun alussa uusi jäsen, kun Annika Pakula aloitti työt yhtiön asiakkuuspäällikkönä.
Teknologiakiinteistöt on jälleen tänä vuonna mukana Shiftissä.
Elokuun lopussa päättyvä KampusART-taideohjelma toi taiteen osaksi Turun Tiedepuistossa liikkuvien ihmisten arkea. Teknologiakiinteistöjen ja Turun ammattikorkeakoulun yhteisen hankkeen myötä taiteeseen voi nyt törmätä niin pihalla, käytävillä kuin portaikossa.
Teknologiakiinteistöjen parkkihallien elävöittämisprojektissa viihtyisämmäksi muuttuneet pysäköintilaitokset ovat innostaneet tuomaan myös muita taiteen muotoja urbaaniin ympäristöön. BioCityn parkkihalli valikoitui lietolaisen rap-artisti DaddyShown juuri julkaistun kappaleen ”Vaa yks levy” musiikkivideon kuvauspaikaksi.
Lomakausi on alkanut, ja vilkas Tiedepuistokin hiljenee hetkeksi. Aulapalvelut palvelevat koko kesän, osin puhelinpäivystyksellä. Myös ravintolat siirtyvät kesäaikatauluihin, mutta onneksi lounasta on tarjolla alueella läpi kesän.
Hemsö ostaa OP Turun Seudun Kiinteistöjen ja Eschnerska Frilasarettet -säätiön omistamat Turun Teknologiakiinteistöjen osakkeet. Kaupan jälkeen Hemsö omistaa 52,1 prosenttia Turun Teknologiakiinteistöistä ja on yhtiön suurin omistaja.
Uusi rakennus jatkaa Itäharjun muutosta Turun Tiedepuistoksi.
Turun Tiedepuistoon valmistui huhtikuussa 2022 uusi toimistorakennus CivilCity, johon muuttavat Kela, Wärtsilä ja Nordea.
Turun Tiedepuistoon on tullut lisää paljon kysyttyjä sähköautojen latauspisteitä. Uudet latauspisteet sijaitsevat BioCityssä ja DataCityssä.
Torstaina 2.6. juhlistettiin Turun Tiedepuistossa kesän alkua viettämällä Tiedepuiston yhteistä afterwork-tapahtumaa edustustila Circuksessa ElectroCityn 7. kerroksessa. Tapahtumaan oli kutsuttu Teknologiakiinteistöjen asiakkaita ja paikalla kävi noin sata ihmistä.
Tervetuloa Circukseen, Tiedepuiston näyttävään edustustilaan Turun kattojen yllä! Tule viettämään rento iltapäivä ja verkostoitumaan toisten tiedepuistolaisten kanssa. Tarjolla on myös pientä syötävää ja juotavaa. Voit tulla paikalle juuri sinulle sopivana ajankohtana, jonka voit valita lomakkeelta.