Wärtsilässä työntekijät houkuttelevat porukkaa toimistolle

Wärtsilässä työntekijät houkuttelevat porukkaa toimistolle

Turun Tiedepuisto tarjoaa mahdollisuuksia todella monenlaiseen toimintaan, sanovat Wärtsilän WeDay-aktiivit Virpi Wiman, Markus Koivusaari ja Lauri Pessinen.

Voiko työntekijöitä houkutella toimistolle liikunnan ja yhteisten aktiviteettien avulla? Kyllä, vastaa Wärtsilän yhteisöllistä WeDay-toimintaa järjestävä ydinryhmä.

Wärtsilän Turun toimistolla havahduttiin koronan jälkeen siihen, että taloon oli tullut vuosien aikana paljon uusia ihmisiä, joita pidempään yhtiössä työskennelleet eivät olleet koskaan kasvotusten tavanneet. Tästä syntyi idea työntekijöiden yhteisestä WeDay-toiminnasta, jossa ihmiset kohtaavat toisiaan rennosti erilaisten aktiviteettien parissa.

– Toiminnan tavoitteena on, että saamme ihmisiä konttorille ja verkostoitumaan keskenään. Wärtsilällä on yhteensä 17 800 työntekijää, joista 4400 on Suomessa ja 400 Turussa, joten haluamme järjestää aktiviteetteja, jotta paikallisyhteisö kohtaa, tutustuu ja tekee asioita yhdessä, kertoo projektikontrollerina Wärtsilässä työskentelevä Lauri Pessinen.

Etätöiden teko on Wärtsilässä yleistä ja toimistolla käydään yleensä pari kertaa viikossa.

– Monilla oman tiimin työkaverit työskentelevät muualla Suomessa tai ulkomailla, ja usein paikalle tullaan vain, jos tiedossa on jotakin erityistä, sanoo strategisen logistiikan asiantuntijana Wärtsilässä työskentelevä Markus Koivusaari.

Muihin samalla paikkakunnalla asuviin ihmisiin tutustuminen vaatii kansainvälisessä suuryrityksessä työskentelevältä erityistä innostusta, mutta WeDay-toiminnan avulla uusi työntekijä voi Wärtsilässä tutustua muihin samassa toimistossa työskenteleviin ihmisiin matalalla kynnyksellä.

– Turun Tiedepuisto tarjoaa paikkana mahdollisuuksia todella monenlaiseen toimintaan. Olemme järjestäneet toimistolla ja sen ympäristössä joogaa, äänimaljarentoutuksen ja Ota lapsi mukaan töihin -päivän sekä saunaillan ja maanalaisen taidekierroksen. Lisäksi olemme pelanneet muun muassa padelia, sulkapalloa, pingistä ja dartsia. Järjestämme myös yhteisiä kahvitaukoja, aamiaisia ja kerran kuussa pidettävän afterworkin, kertoo Wärtsilässä palvelupäällikkönä työskentelevä Virpi Wiman.

Osa We Dayn aktiviteeteista on osittain omakustanteisia ja osan kustantaa Wärtsilä. Tapahtumat järjestetään pienellä budjetilla, sillä erikoisuuksien sijaan tärkeintä on ihmisten kohtaaminen. Osallistujia on yleensä 15–30, tai parhaimmillaan jopa satoja.

"Turun Tiedepuistoon on järjettömän hyvät kulkuyhteydet ja täällä on useita hyviä ravintoloita."

– ­Eniten ihmisiä tulee paikalle tapahtumiin, jos tarjolla on ruokaa tai herkkuja. Suunnittelemme WeDayn toimintaa kuukausittain pidettävissä palavereissa, joissa päätetään mitä ja milloin järjestetään. Aktiiveja on tällä hetkellä noin kymmenen, ja porukka kasvaa koko ajan, Pessinen jatkaa.

Wärtislä muutti Turun Tiedepuistoon kesällä 2022. Toimisto ja sen sijainti saavat WeDay-aktiiveilta kiitosta, ja myös Teknologiakiinteistöjen järjestämiä tapahtumia arvostetaan Wärtsilässä.

– Turun Tiedepuistoon on järjettömän hyvät kulkuyhteydet ja täällä on useita hyviä ravintoloita. Ylipäätään alueelta löytyy paljon palveluita eikä täältä tarvitse lähteä kesken työpäivän minnekään. Teknologiakiinteistöjen järjestämät tapahtumat ovat tosi kivoja ja laadukkaita, ja Joki-kahveilla ja Tiedepuiston treeneissä käykin meiltä säännöllisesti porukkaa, Koivusaari sanoo.

Wärtsilän vanhat tilat sijaitsivat Stålarminkadulla Martissa, ja vaikka Turun teollisuushistoriaa huokuvat tilat vaihtuivatkin moderniin monitilaympäristöön, eivät ainakaan Pessinen, Koivusaari ja Wiman niihin kaipaa.

– Toimistomme on valoisa ja nykyaikainen. Aluksi avoin tila vaati tottumista, mutta toimistosta löytyy paljon neukkareita ja rauhaa on tarjolla sitä kaipaaville myös hiljaisella työskentelyalueella, joka kattaa puolet yhdestä kokonaisesta kerroksesta, Wiman sanoo.

Wärtsilä

17 800 työntekijää, joista 4400 Suomessa ja 400 Turussa
Muutti Turun Tiedepuistoon elokuussa 2022
Tilat sijaitsevat CivilCityssä ja IndustryCityssä

Lue myös

Turku  Energia sai  toiveidensa  toimitilat

Turku Energia sai toiveidensa toimitilat

Turku Energia muutti vuonna 2022 Teknologiakiinteistöjen rakennuttamaan InfraCityyn Itäharjulle. Valoisat tilat edistävät viihtyvyyttä ja houkuttelevat tulemaan toimistolle, kertoo Turku Energian henkilöstöjohtaja Tiina Aho.

Lue artikkeli
Uutinen
Kesä 2024 Turun Tiedepuistossa

Kesä 2024 Turun Tiedepuistossa

Kesälomakausi on alkanut, ja vilkas Tiedepuistokin hiljenee hetkeksi. Teknologiakiinteistöjen aulapalvelut palvelevat koko kesän, osin puhelinpäivystyksellä. Useasta alueen ravintolasta saa lounasta koko kesän.

Lue artikkeli
Uutinen
Tiedepuiston futisturnaus 14.8.

Tiedepuiston futisturnaus 14.8.

Kerää työporukka ja lähde mukaan rentoon futistapahtumaan keskiviikkona 14.8.! Teknologiakiinteistöjen ja FC Interin yhteistyössä järjestämä futisturnaus kokoaa Tiedepuiston yritykset yhteen rentoon työhyvinvointipäivään.

Lue artikkeli
Tapahtuma