Viikon vastaantulijoina ovat Jussi Pullola ja Hanna Pitkänen Vere Oy:stä

Viikon vastaantulijoina ovat Jussi Pullola ja Hanna Pitkänen Vere Oy:stä

Hei! Mitä te täällä teette?
Olemme Jussi ja Hanna Vere Oy:stä, ja avasimme hiljattain uuden toimiston Turkuun TriviumCityyn. 

Oletteko pitkään toimineet vai aivan uusi firma?
Vere Oy on toiminut nyt vuoden ajan pääkaupunkiseudulla. Asiakkaitamme ovat kasvuhaluiset ja kansainvälistymiseen tähtäävät yritykset.

Mitä Vere tekee?
Vere on liiketoimintamuotoilija. Käytännössä se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme selvittämään liiketoimintansa todellisen ytimen, haemme sieltä löytyviin haasteisiin digitaalisia ratkaisuja ja sitä kautta virkistämme asiakasyrityksen liiketoimintaa. Vere ei kuitenkaan ole konsulttitoimisto eikä mainostoimisto, vaikka teemmekin paljon molemmille tyypillisiä töitä. Vere eroaa näistä ensisijaisesti siksi, että olemme suunnittelun lisäksi rakentamassa uusia liiketoimintamalleja ja jopa valmiita tarvittaessa lähtemään mukaan asiakasyrityksen bisnekseen. Kutsumme itseämme digitaalisiksi piloteiksi, eli emme vain anna ulkopuolisena neuvoja ja sitten häivy paikalta, vaan olemme valmiita ohjaamaan muutoshankkeet tavoitteiden mukaisesti perille ja  valmis investoimaan yrityksiin myös konkreettisesti joko työtä tai rahaa.

Mistä ajatus Veren perustamiseen on lähtenyt liikkeelle?
Meillä kaikilla on pitkä kokemus myynnin ja markkinoinnin johtotehtävistä eri aloilta. Olemme työurien aikana kokeneet ja toteuttaneet hyviä ja vähemmän onnistuneita hankkeita, oppineet niistä ja niiden perusteella haluamme nyt auttaa muita nopeasti digitalisoituvassa liiketoimintaympäristössä.

Mikä on suurin haaste, joka tämän päivän firmoilla on kohdattavanaan?
Suurin haaste on se, miten nopeasti teknologia kehittyy. Nykyinen koulutus- ja oppimistahti ei riitä vastaamaan sitä muutosta, mikä teknologisessa kehityksessä tapahtuu joka kuukausi. Kaikki muuttuu yksinkertaisesti niin nopeasti, jotta kärryillä pysyminen olisi edes mahdollista. Siksi on lähes välttämätöntä verkottua ja seurata mitä maailmalla tapahtuu. Ja kokeilla eri asioita nopeasti ja oppia niistä.  Maltti ei ole enää valttia. 

Miten Vereä voi lähestyä?
Haluamme pitää kynnyksen yhteistyöhön mahdollisimman matalana ja useimmiten lähdetäänkin liikkeelle noin tunnin mittaisella keskustelulla asiakkaamme haasteista. Pienilläkin muutoksilla voi saada isoja vaikutuksia aikaan. Meihin ja ajatuksiimme voi tutustua sosiaalisessa mediassa sekä kotisivujemme kautta. 

Lue myös

Lounaalla Turku Science Parkissa: Unica Delica

Lounaalla Turku Science Parkissa: Unica Delica

PharmaCityssä on kaksi lounasravintolaa, joista tällä kertaa testattiin opiskelijaruokala Unica Delica. Kiinteistön toisessa ravintolassa Deli Pharmassa käytiin jo alkuvuonna testilounaalla. Testilounaalle lähtivät Janne, Julia ja Jani. Mukaan arvioita kirjaamaan tuli Noora.

Lue artikkeli
Blogi
Fölin liikkuva myyntipiste tulee jälleen Turku Science Parkiin

Fölin liikkuva myyntipiste tulee jälleen Turku Science Parkiin

Fölin liikkuva myyntipiste vieraili Turku Science Parkin alueella lokakuussa. Palvelulle oli selvästi kysyntää, ja alueella työskentelevät toivoivat Fölin vierailua myös uudelleen. Bussikortin osto ja lataus on nyt entistä vaivattomampaa, sillä liikkuva myyntipiste vierailee alueen viidessä kiinteistössä 28.11. – 2.12.

Lue artikkeli
Uutinen
Viikon vastaantulijana Mauno TriviumCityn Johanna

Viikon vastaantulijana Mauno TriviumCityn Johanna

Hei, kuka olet ja mitä teet työksesi?

Lue artikkeli
Blogi