Viikon vastaantulijoina Pokémon-metsästäjät Rita ja Katariina

Viikon vastaantulijoina Pokémon-metsästäjät Rita ja Katariina

Tietotekniikan insinööri Rita Matikainen ja IT-tradenomiopiskelija Katariina Tiura Turun ammattikorkeakoulun oppimisympäristö The FIRMAsta seisovat puhelimet kädessä BioCityn aulassa ja vaikuttavat siltä, että jotain hienoa on juuri tapahtunut.


Moikka! Onko teillä Pokémon-jahti käynnissä?

On! Ollaan tulossa lounaalta ja tässä aulassa, Maailman tanssi -teoksen kohdalla, on Pokémon-piste. Siihen ei yllä ulkoa vaan pitää tulla sisälle. Samalla tästä löytyi uusi Pokémon!


Hienoa, onneksi olkoon! Minkä niminen?

Seaking, se on harvinainen. Sillä pääsee jo treenaamaan ja mukaan taisteluun.


Sellaiseen Gymiin?

Niin! Terminologiaa vielä harjoitellaan.


Maltoitteko odottaa pelin virallista julkaisua viime viikonloppuun vai oletteko pelanneet jo kauemmin?

Maltoimme odottaa. Olemme pelanneet nyt sunnuntai-illasta asti. Minä olen tasolla seitsemän ja Katariina on tasolla 3.


Onko jahti päällä koko ajan?

Kyllä. Oman kodin kohdalla on Pokémon-piste ja niitä on koko Kupittaan puisto täynnä. Kun lähtee ulos koiran kanssa, laitetaan myös Pokémon aina päälle.


Ei sitten muuta kuin onnea metsästykseen!

 

Toivotamme muutkin Pokémon-saalistajat tervetulleeksi BioCityn apajille! Pysykäähän kuitenkin turvassa ja muistakaa katsella välillä myös ympärillenne!

Lue myös

Viikon vastaantulija löytää syksystä monta hyvää asiaa

Viikon vastaantulija löytää syksystä monta hyvää asiaa

Huolimatta siitä, että viime viikon vastaantulijamme oli vasta lähdössä kesälomalaitumille, alkaa syksy vääjäämättä hiipiä lähemmäs. Se ei ole kuitenkaan välttämättä vain ikävä juttu ja haastammekin tämän viikon vastaantulijan etsimään lähestyvästä syksystä hyviä puolia!

Lue artikkeli
Blogi
Viikon vastaantulija on valmiina lomalle

Viikon vastaantulija on valmiina lomalle

Viikon vastaantulija -tiimi bongaa Technology Research Centerilla laboratorioteknikkona työskentelevän Peter Virran ICT-Cityn aulassa.

Lue artikkeli
Blogi
Lounaalla turkulaisten ikiomalla Hesellä

Lounaalla turkulaisten ikiomalla Hesellä

Lomakauden kunniaksi Teknologiakiinteistöjen testiryhmä päätti suunnata lounaalle kaikkien turkulaisten lempipikaruokaravintolaan Hesburgeriin, joka löytyy myös Turku Science Parkista Lemminkäisenkadulta, TriviumCityä vastapäätä.

Lue artikkeli
Blogi