Työntekijöiden toiveet puhuttivat Toimitilaillassa – lataa tapahtuman esitykset

Työntekijöiden toiveet puhuttivat Toimitilaillassa – lataa tapahtuman esitykset

Julia Skovbjergia haastatteli Toimitilaillassa Carita Varjonen.

Kuinka työympäristö vaikuttaa työntekoon ja työssäviihtyvyyteen? Miten työelämästä voi tehdä parempaa, ja osaavatko tiloista päättävät ihmiset ajatella työntekijöiden parasta? Muun muassa näistä aiheista keskusteltiin Teknologiakiinteistöjen Toimitilaillassa.

Toimitilailta järjestettiin tiistaina 1.10. Vierailukeskus Joen Cave-teatterissa. Tilaisuudessa pohdittiin työympäristön merkitystä sekä työntekijöiden että työnantajayritysten näkökulmasta. Illan aikana julkaistiin myös Taloustutkimuksen Teknologiakiinteistöille tekemä tutkimus, jossa vertailtiin toimitiloista päättävien ja tiloissa työskentelevien ihmisten näkemyksiä työn tekemisen tavoista sekä työympäristöistä. Lopuksi kuultiin Tiedepuistossa toimivien yritysten kokemuksia omista toimitiloistaan ja Tiedepuiston alueesta. Lataa tilaisuuden esitykset jutun lopusta.

Lähtötilanteesta nykyhetkeen 

Teknologiakiinteistöjen asiakkuusjohtaja Julia Skovbjerg avasi Toimitilaillan muistelemalla, minkälainen alueen lähtötilanne oli 14 vuotta sitten, kun Teknologiakiinteistöt perustettiin. Alueen omistus oli hajautunut, kiinteistöissä tehtiin vain välttämättömiä korjauksia eikä aluetta kehittänyt kukaan. Vuosien kuluessa on tapahtunut paljon: kiinteistöjä ja yksittäisiä tiloja on saneerattu, ja koko aluetta on kehitetty pitkäjänteisesti. 

– Kuluvan vuoden aikana olemme toteuttaneet jo 30 isompaa ja pienempää muutoshanketta. Teknologiakiinteistöt haluaa aidosti kuunnella asiakasta ja toteuttaa parhaan mahdollisen työympäristön asiakkaan tarpeeseen, kertoi Julia Skovbjerg. 

Toimitilat nähdään tuloksen tekemisen mahdollistajana, joissa ihmisillä on terveellistä ja turvallista olla. Toimistolla tapahtuu luonnostaan kohtaamisia, ja jos joku asia mietityttää, sitä voi heti pohtia yhdessä työkavereiden kanssa.

Minkälaisia asioita toimitiloissa arvostetaan? 

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Erna Icén tuli kertomaan Teknologiakiinteistöille toteutetusta tutkimuksesta, jossa selvitettiin yrityspäättäjien näkemyksiä toimitiloista. Tutkimuksessa selvisi, että päättäjät arvostivat yhteisiä neuvottelutiloja, omia työhuoneita sekä edullisia toimitiloja joustavin sopimusehdoin. Päättäjät pitivät tärkeinä myös hyviä pysäköintimahdollisuuksia sekä toimivia julkisia liikenneyhteyksiä. 

Yrityspäättäjille suunnatun tutkimuksen jälkeen haluttiin vielä selvittää, mitä puolestaan työntekijät ajattelivat toimitiloista. Työntekijöiden näkökulmasta toimistojen haasteena oli meluinen avotila sekä hiljaisten tilojen vähäisyys. Työntekijät arvostivat kokoustiloja, taukotiloja sekä toimiston sopivaa lämpötilaa ja hyvää sisäilmaa. 

Palveluista kysyttäessä työntekijät arvostivat korkeimmalle työterveyshuollon ja päivittäistavarakaupan läheisyyden sekä ympäristön vehreyden ja ikkunasta avautuvaa maiseman. Yrityspäättäjien arvostuksen kärkeen pääsivät hyvät pysäköintimahdollisuudet ja lounasravintoloiden läheisyys, kiinteistön vastuullisuus sekä mahdollisuus ladata sähköautoa ja -pyörää. 

Miksi Tiedepuisto – asiakasyritykset äänessä

Illan lopuksi kuultiin puheenvuorot Tiedepuistossa toimivilta yrityksiltä. Valmet Automotiven ja Ioncorin viestintäpäällikkö Mikael Mäki pääsi kertomaan, miksi yritys päätti perustaa toimipisteen Tiedepuistoon vuonna 2015. Sijainti Turussa nähtiin keskeisenä seikkana ja asiantuntijat yhteen kokoavana paikkana. 

– Monet asiantuntijatyössä olevat asuivat ja asuvat edelleen Turun seudulla. Heidän on paljon mielekkäämpää tulla töihin Turun toimipisteeseen päivittäisen Uuteenkaupunkiin tai Saloon kulkemisen sijaan, selvitti Mäki. 

Loikka Oy:n toimitusjohtaja Joonas Suominen kertoi puheenvuorossaan, miten yritys on kasvanut Teknologiakiinteistöjen tiloissa yhden hengen yrityksestä 30 henkilön organisaatioksi. Työntekijät tulevat mielellään toimistolle, sillä sieltä löytyy tilaa niin keskittymistä vaativaan työhön kuin yhteiseen oleskeluunkin. 

– Meidän työntekijämme käyttävät toimistoa välillä vapaa-ajallaankin, täällä voi pelata vaikka lautapelejä isommalla porukalla, myhäili Joonas Suominen tyytyväisenä. 

Nordean toimipaikanjohtaja Taina Tallbacka-Kitola avasi taustaa, miksi yritys päätyi perustamaan ison palvelukeskuksen juuri Tiedepuistoon ja EduCityyn. Upeat uudet tilat kokoavat työntekijät yhteen paikkaan, ja tiloissa on työympäristöjä monenlaiseen tarpeeseen. Erittäin tärkeä rooli Nordean Tiedepuistoon sijoittumisella oli turkulaisten korkeakoulujen läheisyydellä. 

– Sijaintimme täällä korkeakoulujen ja opiskelijoiden keskellä on erinomainen, sillä olemme rekrytoineet kymmeniä työntekijöitä viime vuosien aikana, ja opiskelijat ovat saaneet myös harjoittelupaikkoja Nordeasta. Tähän yhteistyöhän olemme todella tyytyväisiä, päätti Tallbacka-Kitola.

 

Lataa Toimitilaillan esitykset

Nimi *
Puhelinnumero *
Sähköposti *

Lue myös

Kuka johtaa Suurin pudottaja -kilpailua?

Kuka johtaa Suurin pudottaja -kilpailua?

Teknologiakiinteistöjen rakennuksissa alkoi syyskuun alussa Suurin pudottaja -kilpailu, jonka tarkoituksena on vähentää energiajätteen määrää kannustamalla kiinteistöjen käyttäjiä kierrättämään entistä ahkerammin. 

Lue artikkeli
Uutinen
Näin suunniteltiin InfraCity – katso arkkitehtien haastatteluvideo, jossa selviää minkä kouluarvosanan he antaisivat hankkeelle

Näin suunniteltiin InfraCity – katso arkkitehtien haastatteluvideo, jossa selviää minkä kouluarvosanan he antaisivat hankkeelle

Miten suunnitella rakennus, kun kaavaakaan ei vielä ole? Näistä lähtökohdista sai alkunsa Turun Tiedepuistoksi muuttuvalle Itäharjulle toteutettu InfraCity.

Lue artikkeli
Uutinen
InfraCityn talotapaaminen 31.10.

InfraCityn talotapaaminen 31.10.

Tule tapaamaan toisia InfraCityssä työskenteleviä sekä Teknologiakiinteistöjen henkilökuntaa rennoissa merkeissä.

Lue artikkeli
Tapahtuma