Bilebändistä Tiedepuistoon
Teknologiakiinteistöjen työyhteisö kasvoi jälleen maaliskuun alussa yhdellä ihmisellä, kun Tommi Sarenko aloitti työt yhtiön ylläpitotiimissä.
Teknologiakiinteistöjen siivouspalveluiden yhteistyökumppani vaihtui maaliskuun alussa. Uusi siivouspalveluiden tuottaja on N-Clean Oy, joka on Suomessa ja Ruotsissa toimiva siivouspalveluyritys.
Teknologiakiinteistöt kilpailutti syksyllä 2022 kiinteistöjensä siivouspalveluiden tuottajan. Kilpailutuksen seurauksena yhtiön uudeksi siivouskumppaniksi valittiin turkulaislähtöinen N-Clean Oy, joka on erikoistunut hotellien, laivojen ja toimitilojen siivouspalveluiden tuottamiseen. N-Clean työllistää Suomessa 1 700 ihmistä ja vuonna 2021 sen liikevaihto oli 35 miljoona euroa.
N-Clean korvaa siivouspalveluiden tuottajana Teknologiakiinteistöjen tiloja aiemmin siivonneen Arkean. N-Clean huolehtii jatkossa Teknologiakiinteistöjen omistamien rakennusten yleisten tilojen siisteydestä. Lisäksi yhtiö siivoaa niiden Teknologiakiinteistöjen asiakkaiden tilat, joiden palvelusopimukseen siivous kuuluu.
Teknologiakiinteistöjen työyhteisö kasvoi jälleen maaliskuun alussa yhdellä ihmisellä, kun Tommi Sarenko aloitti työt yhtiön ylläpitotiimissä.
BioCityn aula toimii eduskuntavaalien yleisenä ennakkoäänestyspaikkana. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 22.3.2023.
Teknologiakiinteistöt osallistuu jälleen Earth Hour -ympäristötapahtumaan sammuttamalla valoja lauantaina 25.3. klo 20.30-21.30. Turun Tiedepuistossa sammutetaan valot yhdeksästä rakennuksesta.