Turku Energian uudet toimitilat valmistuivat Itäharjulle
Teknologiakiinteistöjen rakennuttama InfraCity valmistui aikataulussa ja budjetissa.
Teknologiakiinteistöjen rakennuttama InfraCity valmistui aikataulussa ja budjetissa.
Syksy on ollut Teknologiakiinteistöjen asiakkuustiimissä kiireistä aikaa, sillä toimitiloja on kyselty syys- ja lokakuun aikana yhtiöstä yhteensä 36 kertaa kun viime vuonna vastaavana ajanjaksona kyselyitä tuli 25 kappaletta.
Haluaisitko työpäiviisi häivähdyksen Etelä-Euroopan eleganssia, lomapäivien vapautta tai luonnon rauhaa? Teknologiakiinteistöjen uudet sisustuskonseptit vievät yhtiön tiloissa työskentelevät ihmiset kauas syksyisen Turun harmaudesta.
Miltä tapahtuu, kun 51 taiteilijaa saa vapaat kädet toteuttaa itseään parkkihallien valtaville seinille? Entä minkälaiset ovat maanalaisen gallerian avajaiset, joissa taide kohtaa neonvalot ja betonipinnat musiikin? Tule paikalle ja koe itse.
Kupittaan rautatieaseman viereen rakennettavan pysäköintilaitoksen rakentamista on nyt mahdollista seurata suorana netissä. Työmaata kuvaamaan on asennettu videokamera, joka lähettää kuvaa työmaasta ympäri vuorokauden koko hankkeen ajan.
Kävimme katsomassa miltä Turku Energialle rakennutettavan InfraCityn työmaalla tällä hetkellä näyttää, kun rakennuksen valmistumiseen on enää reilut kolme kuukautta aikaa. Minkälaisia ratkaisuja InfraCityyn on tulossa ja mikä tekee siitä erityislaatuisen toimistorakennuksen?
Miltä näyttää 18 000 neliömetrin rakentaminen reiluun minuuttiin tiivistettynä?
BioCityn Mauno-ravintolan terassi uudistuu. Terassialueelle saadaan lisää kaivattuja ruokailu- ja oleskelupaikkoja, ja lisäksi sinne istutetaan pensaita ja pienempiä kasveja. Remontti alkoi kesäkuun puolivälissä ja jatkuu elokuun loppuun saakka.
Turun Teknologiakiinteistöt ja rakennusyhtiö YIT ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden pysäköintilaitoksen toteuttamisesta Turun Tiedepuistoon.
Wärtsilä Finland Oy on päättänyt siirtyä uusiin toimitiloihin Turussa, kun Stålarminkadun nykyisten tilojen vuokrasopimus päättyy vuoden 2022 loppuun mennessä. Näin yhtiön Turun henkilöstölle pystytään tarjoamaan uudet, modernit työskentelypuitteet sekä joustavampi tapa tehdä töitä.
Teknologiakiinteistöjen Turun ammattikorkeakoululle rakennuttama EduCity sai arvostetun LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Ammattikorkeakoulun lisäksi rakennuksessa toimivat Nordea, Cloetta ja Ewals Cargo.
Teknologiakiinteistöjen uusimpaan hankkeeseen, Lemminkäisenkadulle suunniteltuun LinkCityyn, on nyt mahdollista tutustua LinkCityn omalla nettisivustolla.
”Hyvät toimitilat oikealla paikalla ja oikealla tavalla operoituna, tulevat tuottamaan enemmän kuin koskaan ennen”, twiittasi kiinteistöalan vaikuttaja Antony Slumbers pari viikkoa sitten. Slumbers, kuten moni muukin, uskoo, että toimitiloja tarvitaan jatkossakin, vaikka etätyöt ovat tulleet jäädäkseen. Kysyimme, miten Teknologiakiinteistöjen asiakkuus- ja...
DataCityn pysäköintihalliin ajetaan Joukahaisenkadulta maanantaista 8.3.2021 alkaen. DataCityn ja BioCityn pysäköintihalliin ajetaan jatkossa samasta osoitteesta Joukahaisenkatu 3–5. DataCityn pysäköintihallin ulosajo säilyy ennallaan Lemminkäisenkadulle.