Suppaileva pankinjohtaja
Tämän viikon vastaantulija tavattiin Handelsbankenin korttorissa ElectroCityssä.
Tämän viikon vastaantulija tavattiin Handelsbankenin korttorissa ElectroCityssä.
Tämän viikon vastaantulija tavattiin BioCityssä toimivan City-Labin edustalla.
Hei! Kuka olet ja mitä teet täällä Vierailukeskus Joessa? Olen Saara-Sofia Sirén, kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu poliitikko Turussa ja kansanedustaja Helsingissä. Tulin ensimmäistä kertaa tutustumaan Jokeen. Kupittaan ja tiedepuiston alueen kehittyminen on minulle läheinen ja kiinnostava aihe. Aikanaan politiikkaan innosti muun muassa Turkuun...
Tämän viikon vastaantulija tavattiin Joukahaisenkadulla, josta hän oli toiveikkain mielin lähdössä kevätretkelle.
Olen joka vuosi Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtajana ollessani tehnyt julkisen ”uudenvuodenlupauksen”, joka on julkaistu yhtiön vuosikatsauksessa. Olen luvannut meidän olevan parempia kuin aikaisempina vuosina. Olen luvannut positiivista kehitystä uudelleen ja uudelleen. Ja aina olemme lupaukset myös pitäneet.
Hei! Kuka olet ja mitä teet täällä PharmaCityssä? Olen Tiina Lindgren Isku Interior Oy:stä. Olen täällä töissä: PharmaCityn katutasoon on avattu Iskun toinen Turun myymälä ja showroom. Turun isompi Isku on edelleen Satakunnantiellä, ja täällä tiedepuistossa PharmaCityssä olemme olleet vuodenvaihteesta lähtien.
Tämän viikon vastaantulija tavattiin BioCityssä, jossa hän oli läpikulkumatkalla.
Tämän viikon vastaantulija tavattiin Teknologiakiinteistöjen toimistolla, jonne hän oli tullut palaveriin.
Teknologiakiinteistöjen porukkaan saatiin jälleen uusi vahvistus, kun Carita Varjonen aloitti huhtikuun alussa työt yhtiön palveluksessa. Julia Skovbjergin jäädessä kesäkuun alussa äitiysvapaalle tarvitaan hänen tilalleen ihminen, joka vastaa niin nykyisten kuin uusienkin asiakkaiden muuttuviin toimitilatarpeisiin.
Tämän viikon vastaantulija tavattiin BioCityn edessä Tykistökadulla.
Viikon vastaantulija Sanna tavattiin tiedepuiston ytimessä, viime vuoden lopulla avatussa Vierailukeskus Joessa.
?Tämän viikon vastaantulija tavattiin ICT-Cityssä, jossa hän oli pitämässä videokurssia.
Tämän viikon vastaantulija vietiin tutustumaan Vierailu- ja innovaatiokeskus Jokeen.
Tämän viikon vastaantulija tavattiin DataCityssä sijaitsevassa Turun ammatti-instituutin hyvinvointikeskus Wisiossa.
Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen projektipäällikkönä monelle tutuksi tullut Hele Kaunismäki aloitti helmikuun alussa työt Turun Teknologiakiinteistöissä. Helen tehtävänä on coworking-tila Werstaan vuokraus ja kehittäminen sekä Joen kumppanuussopimuksista vastaaminen. Teknologiakiinteistöt on tuttu aiemmin Turku Science Park Oy:n palkkalistoilla olleelle...
Tämän viikon vastaantulija tavattiin lehdistötilaisuudessa Vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa.
Tämän viikon vastaantulija tavattiin Teknologiakiinteistöjen toimistolla, jonne hän oli tullut yhtiön hallituksen kokoukseen.
Feminismi, kommunismi tai ylipäätään lokeroinnit erityyppisiin ismeihin aiheuttavat useimmissa ihmisissä voimakkaita tunteita ja ennakkoluuloja. Kun minulle ehdotettiin blogin kirjoittamista feminismistä, oli ensireaktioni negatiivinen ja jopa kauhistunut. Herranen aika, mitä minusta ajatellaan! Minulla ei ole sukkahousut liian kireällä eikä nutturani vedä...
Hei! Kuka olet ja millä asioilla olet täällä PharmaCityssä? Olen Jayde Friman. Olen täällä töissä, yrityksellämme on huone täällä PharmaCityn 2. kerroksen Werstaassa. Omistan kielikoulutusyritys Coaching Languagen yhdessä yhtiökumppanini Justin Palframanin kanssa. Olemme olleet viime lokakuusta lähtien Werstaassa. Aiemmin työskentelimme kotitoimistoistamme...
Tämän viikon vastaantulija tavattiin ICT-Cityssä, jossa hän oli puhumassa inbound-markkinoinnista.
Tämän viikon vastaantulija tavattiin BioCityn 7. kerroksessa.