Vierailukeskus Joki pidetään suljettuna 13.4.2020 asti
Globaalin koronaviruksen (Covid-19) laajan levinneisyyden ja epidemian hillitsemisen vuoksi myös Vierailukeskus Joessa otetaan käyttöön poikkeusjärjestelyt kevään 2020 osalta.
Globaalin koronaviruksen (Covid-19) laajan levinneisyyden ja epidemian hillitsemisen vuoksi myös Vierailukeskus Joessa otetaan käyttöön poikkeusjärjestelyt kevään 2020 osalta.
Globaalin koronaviruksen (Covid-19) laajan levinneisyyden vuoksi Teknologiakiinteistöissä otetaan käyttöön varotoimia viruksen leviämisen estämiseksi.
Teknologiakiinteistöjen perinteiseen laskiaistapahtumaan osallistui yli 160 Teknologiakiinteistöjen asiakasta ja yhteistyökumppania.
Teknologiakiinteistöjen hallitukseen valittiin 25.2. järjestetyssä yhtiökokouksessa uusi jäsen, kun Hemsöstä lähteneen Gustav Björkmanin tilalle nimettiin Rutger Källén. Ruotsalainen Källén on Hemsön talousjohtaja ja yhtiön varatoimitusjohtaja. Hän on työskennellyt Hemsössä sen perustamisesta vuodesta 2009 lähtien.
Teknologiakiinteistöt osallistui viime vuonna seitsemättä kertaa KTI:n tekemään asiakastyytyväisyysvertailuun, jossa tutkitaan toimitila-asiakkaiden tyytyväisyyttä vuokranantajaansa, toimitiloihin ja palveluihin. Tällä kertaa Teknologiakiinteistöjen tuloksissa korostuivat tyytyväisyys palveluihin, mutta myös parannettavaa löytyi.
Nyt postipakettien noutaminen työpäivän aikana on entistä helpompaa, sillä BioCityyn on tullut Postin pakettiautomaatti.
Lunta tai ei – laskiainen ja Teknologiakiinteistöjen perinteinen laskiaistapahtuma tulevat jälleen!
Haluatko lähteä katsomaan TUTO:n peliä, tavata tuttuja ja tuntemattomia rennosti urheilun parissa sekä syödä Ravintola Maunon legendaarisen hampurilaisen? Tervetuloa Teknologiakiinteistöjen, Maunon, TUTO Hockeyn ja FC Interin järjestämään lätkäiltaan 12.2.
Turun keskustaa ympäröi toistasataa vuotta sitten syntynyt pienteollisuuden vyöhyke, joka muistuttaa meitä ajasta, jolloin jäteöljyt kaadettiin surutta maahan, ilma haisi paskalta ja karja laidunsi parin kilometrin päässä kauppatorilta. Nyt tämä ”ruskea vyöhyke” on muuttumassa asuin- ja työpaikka-alueiksi, jotka tarjoavat Turulle valtavan mahdollisuuden....
Turku Energian pääkonttorin rakentaminen aloittaa Itäharjun teollisuusalueen muutoksen toimisto- ja asuinalueeksi.
Vuonna 2030 Turun tiedepuisto jatkuu saumattomasti yli Helsingin moottoritien.
Kupittaan kampuksen taideohjelman kutsukilpailu on ratkennut. Kilpailun voittajaksi ja toteutettavaksi teokseksi on valittu Anssi Pulkkisen ja Taneli Rautiaisen ehdotus MEANDERI (pyörätelineillä).
Kupittaan palloiluhallin urheiluparketissa havaittiin syksyn aikana ajoittain turvotusta ja kohoamista.
Haemme vakituiseen työsuhteeseen aktiivista ja ulospäinsuuntautunutta asiakkuuspäällikköä.
Vuosi 2019 oli Teknologiakiinteistöissä kuin 1980-luvun after ski -bileet: värikäs ja hikinen, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen.
Teknologiakiinteistöjen toimisto sekä kiinteistöjen aulapalvelut ovat suljettuina jouluviikolla 23.-29.12.2019.
Syksyllä tiedepuistoon laajentununeella Kado Sushi barilla on ollut vauhdikas alku. Turkulaisille kauppahallista tuttu sushiravintola on ollut tiedepuistolaisten mieleen ja uusi lounasvaihtoehto on saanut suuresti kiitosta.
Viikon vastaantulija bongattiin Teknologiakiinteistöjen toimistolta, jonne hän oli tullut palaveriin.
Äitiysvapaalta lokakuussa töihin palannut Julia Skovbjerg aloitti työt Teknologiakiinteistöjen asiakkuusjohtajana.
Kukkakauppa Bronco avasi ovensa tiedepuistoon PharmaCityyn marraskuun alussa. Uuteen kutsuvaan myymälään on helppo löytää, sillä sisäänkäynti sijaitsee helposti katutasossa.
Kupittaan palloiluhallin pelikenttien urheiluparkettiin on jouduttu poraamaan reikiä, joiden avulla tutkitaan parketin alustaa.