Earth Hour Tiedepuistossa
Teknologiakiinteistöt osallistuu jälleen Earth Hour -ympäristötapahtumaan sammuttamalla valoja lauantaina 23.3. klo 20.30-21.30. Turun Tiedepuistossa valot sammutetaan yhdeksästä rakennuksesta.
Havainnekuva AkvaCitystä. Kuva: Sigge Arkkitehtdit Oy.
AkvaCityn rakentaminen on nyt käynnistynyt, ja työmaata on mahdollista seurata livekuvaa lähettävästä työmaakamerasta.
Turun Vesihuollolle toteutettavan AkvaCityn rakentaminen on nyt käynnistynyt. AkvaCity rakennetaan Turun Tiedepuistoksi muuttuvalle Itäharjulle osoitteeseen Teollisuuskatu 46, ja hankkeen toteutusta on mahdollista seurata livekuvaa lähettävästä työmaakamerasta.
AkvaCity on Teknologiakiinteistöjen ensimmäinen kokonaan puusta rakennettava kiinteistökokonaisuus. AkvaCity toteutetaan kahdelle vierekkäiselle tontille ja sinne sijoittuvat Turun Vesihuollon pääkonttorin lisäksi kaikki yhtiön toiminnot. Kokonaisuuteen kuuluu kaksi erillistä rakennusta, joiden lisäksi tonteille rakennetaan parkkipaikkoja sekä vehreä piha-alue ja varastorakennus. Työtiloja AkvaCityyn tulee noin 80 ihmiselle.
AkvaCity toteutetaan Leed-sertifikaatin v4-version Platina-tason mukaisesti ja rakentamisessa pyritään hiilipäästöjen minimointiin. Rakennuksen on suunnitellut Sarc + Sigge Arkkitehdit. Hanke valmistuu alkukesällä 2025. Rakentamisesta vastaa Jatke Länsi-Suomi Oy.
Katso livekuvaa työmaalta (kuva sivun alaosassa).
Alla stillikuvia työmaalta.
Teknologiakiinteistöt osallistuu jälleen Earth Hour -ympäristötapahtumaan sammuttamalla valoja lauantaina 23.3. klo 20.30-21.30. Turun Tiedepuistossa valot sammutetaan yhdeksästä rakennuksesta.
BioCityssä oli palohälytys tänään 13.3. klo 9.30.
Teknologiakiinteistöt osallistui syksyllä 2023 KTI Kiinteistötiedon toteuttamaan asiakastyytyväisyysvertailuun. Kyselyssä tutkittiin 23 kiinteistösijoitusyhtiön toimitila-asiakkaiden tyytyväisyyttä vuokranantajaansa.?Teknologiakiinteistöjen osuuteen kyselyssä vastasi 145 yhtiön asiakasta.