Viikon vastaantulijana Katja AMK:lta
Hei, kuka olet ja missä työskentelet?
Turun ammatti-instituutin lastenhoitopaikka Puuhapirtti aloitti toimintansa BioCityn katutasossa torstaina 3.11. Puuhapirtti on tarkoitettu yli 1-vuotiaille lapsille enimmillään kolmen tunnin hoitopaikaksi.
Tilassa on iso leikkihuone, josta saa muunneltua tilan esimerkiksi teatteriesityksiin. Erilaisia leluja löytyy niin pienille kuin isommille lapsille, muun muassa pehmoleluja, vauvanukkeja, autoja, junarata, legoja ja leikkikeittiö. Erillisenä tilana on pienempi huone, jossa voi ottaa vaikka päiväunet.
Puuhapirtissä työskentelevät lähihoitajaohjaaja ja varhaiskasvatuksenopettaja sekä lähihoitajaopiskelijoita. Puuhahetki kestää kolme tuntia, mutta lapsi voi olla mukana myös lyhyemmän ajan.
Puuhapirtti tarjoaa lapsille monipuolisesti ohjattua tekemistä, kuten satuhetkiä, kädentaitoja, teatteria, liikuntaa ja musiikkia. Puuhapirtissä voi tilauksesta järjestää myös lasten syntymäpäiviä. Tila somistetaan juhlatilaksi halutun teeman mukaan. Lisäksi järjestetään erilaista toimintaa tilauksesta.
Puuhapirtti täyttää 11.11.2016 15 vuotta. Kirsi Hellman-Suominen on vastannut Puuhapirtin toiminnan kehittämisestä alusta lähtien.
– On todella hienoa, kun päästään näihin tiloihin toteuttamaan toimintaa, Hellman-Suominen kertoo.
Lähihoitajaohjaaja Heidi Laine sekä lähihoitajaopiskelijat odottavat jo innokkaina ensimmäisiä asiakkaita.
– Tervetuloa tutustumaan, kerromme mielellämme lisää paikan päällä, Laine sanoo.
Puuhapirtti
Tykistökatu 6
www.puuhapirtti.fi
Kirsi Hellman-Suominen
044 907 3977
kirsi.hellman-suominen(a)turku.fi
Ma ja ti klo 11–17
Ke klo 9–16
To klo 11–16.30
Pe klo 9–16
Puuhahetken hinta on 6€ kerta (3h), 10 kerran kortti 50€
Hei, kuka olet ja missä työskentelet?
Turun seudun vierailu- ja innovaatiokeskuksen rakentaminen alkoi lokakuussa Turku Science Parkin alueelle. Keskus sijoittuu DataCityn ja BioCityn välittömään läheisyyteen, Turku Science Parkin sydämeen. Vierailu- ja innovaatiokeskuksen rakentaa Rakennustoimisto Lundén Oy.
Viikon vastaantulijana tällä viikolla on Technology Resarch Centerilla työskentelevä Timo Korkalainen.