Tibnorilla viihdytään kodinomaisessa toimistossa
Teräksiä jalostava ja myyvä Tibnor muutti alkuvuonna Kärsämäestä Teknologiakiinteistöjen tiloihin Turun Tiedepuistoon. Uusi vajaan 200 neliön tila löytyi DataCitystä.
Henri Tuominen kertoo, että jätteiden määrä on kilpailun aikana noussut, eikä suinkaan laskenut, kuten oli tarkoitus.
Teknologiakiinteistöjen rakennuksissa alkoi syyskuun alussa Suurin pudottaja -kilpailu, jonka tarkoituksena on vähentää energiajätteen määrää kannustamalla kiinteistöjen käyttäjiä kierrättämään entistä ahkerammin.
Marraskuun loppuun asti käynnissä oleva Suurin pudottaja -kilpailu on edennyt yli puoleenväliin, joten nyt on hyvä hetki tarkastella, kuinka kierrätysaste eri kiinteistöissä on kehittynyt. Miltä tilanne näyttää, Teknologiakiinteistöjen ylläpitoasiantuntija Henri Tuominen?
– Suoraan sanottuna järkyttävältä. Kilpailussa mukana olevista rakennuksista vain PharmaCityssä ja TriviumCityssä kierrätysastetta on saatu nostettua vuoden takaisesta. BioCityssä kierrätysaste on pysynyt samana eli 45 prosentissa, mutta CivilCityssä, DataCityssä, EduCityssä, ElectroCityssä ja ICT-Cityssä kierrätysaste on jopa huonontunut, Tuominen ihmettelee.
Kilpailussa verrataan energiajätteen määrää viime vuonna syntyneeseen energiajätteen määrään. Kilpailun voittaa eniten kierrätysastettaan parantamaan pystynyt kiinteistö ja voittajakiinteistön käyttäjille on luvassa kakkukahvit.
"Etätöistä toimistolle ovat lukujen valossa siirtyneet nimenomaan ihmiset, jotka eivät jaksa kierrättää."
– Kierrätysasteisiin saattaa vaikuttaa se, että viime syyskuussa etätöitä tehtiin vielä keskimäärin enemmän kuin tänä syksynä, ja esimerkiksi DataCityssä jätteen kokonaismäärä on kasvanut, kun taas PharmaCityssä se on vähentynyt. Hämmästyttävää kuitenkin on, että etätöistä toimistolle ovat lukujen valossa siirtyneet nimenomaan ihmiset, jotka eivät jaksa kierrättää, Tuominen naurahtaa.
Kilpailuun osallistuminen on hyvin helppoa, sillä ainut mitä käyttäjien tarvitsee tehdä, on lajitella jätteet oikeisiin astioihin. Rakennuksista löytyy jäteastiat muoville, paperille, pahville, lasille, metallille, biojätteelle, sähkö- ja elektroniikkaromulle, loisteputkille sekä akuille ja paristoille. Mikäli omasta toimistosta kierrätysastiat puuttuvat, on niitä mahdollista vuokrata Teknologiakiinteisteistöiltä.
– Toivotaan, että käyttäjät vielä innosttuvat kierrätyksestä ja kisassa nähdään kunnon loppukiri!
Suurin pudottaja -kierrätyskilpailu on käynnissä 1.9.–30.11.2024. Kilpailussa ovat mukana kaikki ne rakennukset, joihin Teknologiakiinteistöt on järjestänyt Remeon jätteidenkeräyksen: BioCity, CivilCity, DataCity, EduCity, ElectroCity, ICT-City, PharmaCity ja TriviumCity.
Teräksiä jalostava ja myyvä Tibnor muutti alkuvuonna Kärsämäestä Teknologiakiinteistöjen tiloihin Turun Tiedepuistoon. Uusi vajaan 200 neliön tila löytyi DataCitystä.
Suomen arvostetuimmaksi brändiksi tänä vuonna noussut Abloy muutti syyskuussa Turun toimistonsa Tiedepuistoon. Uusi tila ja sen sijainti kaiken keskellä keräävät kiitosta, eikä pahitteeksi ole yrityksen omien tuotteiden näkyminen kiinteistön ovissakaan.
Miten suunnitella rakennus, kun kaavaakaan ei vielä ole? Näistä lähtökohdista sai alkunsa Turun Tiedepuistoksi muuttuvalle Itäharjulle toteutettu InfraCity.