Elixia Trivium kutsuu liikkumaan
Kävimme tutustumassa Elixia Triviumin kuntokeskuksessa, jossa muutama vuosi sitten uusittuja tiloja esitteli Club Manager Jussi Ketola.
Teknologiakiinteistöjen tavoitteena on tehdä SHIFT Business Festivalista entistä suurempi tapahtuma.
Teknologiakiinteistöjen yhteisöpäällikkö Carita Varjonen ryhtyy vetämään SHIFT Business Festivalia, ja hänestä tulee SHIFTiä järjestävän SHIFT Events Oy:n toimitusjohtaja. Muutoksen taustalla on Teknologiakiinteistöjen ja SHIFT Eventsin 4.10.2023 toteuttama omistusjärjestely, jonka myötä Teknologiakiinteistöistä tuli yhtiön pääomistaja 70 prosentin omistusosuudellaan.
SHIFT Eventsin edellinen toimitusjohtaja Jutta Ruusunen jatkaa työskentelyä SHIFTin parissa tapahtuman ohjelmapäällikkönä ja SHIFT ry:n puheenjohtaja Pyry Kangas toimii jatkossa SHIFT Eventsin asiakkuuspäällikkönä.
Varjosella on pitkä kokemus suurten tapahtumien järjestämisestä, ja SHIFTiä hän on seurannut yhteistyökumppanin roolissa läheltä vuosien ajan. Tänä vuonna hän vastasi SHIFTin yhteysessä järjestetyistä Tiedepuiston parhaista bileistä, jotka toimivat myös SHIFTin iltajuhlana. SHIFTissä Varjonen näkee paljon hyvää, mutta myös tarpeita muutoksille.
SHIFT tulee olemaan olennainen osa Joen tapahtumatoimintaa.
– Teknologiakiinteistöt on ollut alusta asti SHIFTin merkittävä kumppani ja yksi tapahtuman mahdollistajista. SHIFTin merkitys ja potentiaali tunnistetaan Teknologiakiinteistöissä, ja jatkossa tavoitteenamme on lisätä tapahtuman avulla Turun Tiedepuiston ja koko Turun vetovoimaa. Haluamme muuttaa mielikuvan SHIFTistä start up -tapahtumana kaikkien yritysten tapahtumaksi ja laajentaa tapahtuman kävijäkuntaa, Varjonen kertoo.
Tulevaisuudessa SHIFT tullaan järjestämään Turun Tiedepuiston sydämessä Vierailukeskus Joessa. SHIFTistä tulee osa Teknologiakiinteistöjen brändiperhettä ja yksi Joen tapahtumista.
– Kuten tänä vuonna saimme kokea, Joki ympäristöineen tarjoaa huikeat puitteet SHIFTille. SHIFT tulee olemaan olennainen osa Joen tapahtumatoimintaa ja toimimaan liimana, joka tuo yritykset ja yhteisöt yhteen. Tärkeintä kuitenkin on, että SHIFT jättää kävijöilleen positiivisen muistijäljen ja että se koetaan tapahtumaan käytetyn ajan arvoisena.
Carita Varjonen, yhteisöpäällikkö, Turun Teknologiakiinteistöt Oy
Puh. 040 676 6037
Kävimme tutustumassa Elixia Triviumin kuntokeskuksessa, jossa muutama vuosi sitten uusittuja tiloja esitteli Club Manager Jussi Ketola.
Onko sinulla tarve autolle kesken päivän tai satunnaisesti omiin menoihin? Mitä jos voisit unohtaa auton omistamiseen liittyvät huolet ja silti liikkua vapaasti? Tiedepuiston yhteiskäyttöautot tekevät liikkumisesta helppoa ja joustavaa ja saat auton käyttöösi juuri silloin kun sitä tarvitset.
SHIFTistä tulee osa Teknologiakiinteistöjen brändiperhettä.