Annika Pakula vaihtoi painotuotteet toimitiloihin

Annika Pakula vaihtoi painotuotteet toimitiloihin

Annika Pakula aloitti työt Teknologiakiinteistöissä elokuun alkupuolella.

Teknologiakiinteistöjen asiakkuustiimiin saatiin elokuun alussa uusi jäsen, kun Annika Pakula aloitti työt yhtiön asiakkuuspäällikkönä.

Pakula siirtyi Teknologiakiinteistöihin painotalo Printworksista, jossa hän työskenteli yhteyspäällikkönä vajaat viisi vuotta. Kokemusta asiakasrajapinnassa toimimisesta Pakulalla on runsaasti, sillä Printworksissa hän vastasi uusasiakashankinnasta, olemassa olevien asiakassuhteiden hoidosta sekä verkostoitumisesta.

Pakula on kotoisin Ulvilasta, ja Turkuun hän muutti vuonna 2017 työn ja miehen perässä. Tätä nykyä hän asuu perheineen Ruskolla. Koulutukseltaan Pakula on medianomi.

– Opiskelin Satakunnan ammattikorkeakoulussa viestintää ja minusta oli tarkoitus tulla graafinen suunnittelija. Jo ensimmäisessä työpaikassani Marvacossa siirryin kuitenkin painoaineistojen suunnittelusta asiakastyöhön ja sillä tiellä olen yhä.

Teknologiakiinteistöjen työpaikkailmoitukseen Pakula törmäsi sosiaalisessa mediassa.

– Minulla ei ollut entuudestaan kokemusta kiinteistöalasta, joten mietin pitkään, kannattaako minun laittaa hakemusta. Päätin kuitenkin soittaa Teknologiakiinteistöjen asiakkuusjohtaja Julia Skovbjergille, joka rohkaisi hakemaan työpaikkaa.

Yhtiön viestinnästä välittyvä työntekijöiden hyvä fiilis on osoittautunut aidoksi ja minut on otettu tosi hyvin vastaan.

Päätöstä ei ole tarvinnut katua, sillä ensimmäiset viikot ovat vastanneet odotuksia.

– Yhtiön viestinnästä välittyvä työntekijöiden hyvä fiilis on osoittautunut aidoksi ja minut on otettu tosi hyvin vastaan.

Yhteisiä piirteitä entisen ja nykyisen työn välillä on jo löytynyt, sillä molemmissa asiakkaina ovat yritykset ja organisaatiot, joille ei niinkään myydä vaan etsitään ratkaisuja. Toki erojakin alojen välillä on, Pakula kertoo.

– Painoala on hyvin hektinen ja hiukan kärjistäen voi sanoa, että kun asiakkaalla on tarve, pitäisi tuotteen oikeastaan olla jo valmis. Haluaisin jatkaa nykyisessä työssäni samaa linjaa ja reagoida mahdollisimman nopeasti asiakkaiden tarpeisiin, vaikka hankkeet toki ovatkin täällä paljon pidempiä.

– Haluan uudessa työssäni pitää hyvää huolta nykyisistä ja tulevista asiakkaista. En malta odottaa, että pääsen kunnolla sisään hommaan ja tapaamaan asiakkaita, Pakula päättää.

Lue myös

Rekry: Palveluasiantuntija

Rekry: Palveluasiantuntija

Haluaisitko työskennellä keskellä Turun yrityselämää ja korkeakouluja? Tule töihin Turun Teknologiakiinteistöjen aulapalveluihin!

Lue artikkeli
Uutinen
Uusia pyöräpalveluita Tiedepuistoon

Uusia pyöräpalveluita Tiedepuistoon

Turun Tiedepuistoon on avautunut lukollinen pyöräpysäköintipalvelu. Lukolliset pysäköintipaikat sijaitsevat ICT-Cityn ja EduCityn pyöräkellareissa. Pysäköintipaikat ovat avoinna ympäri vuorokauden, ja niiden ovet toimivat koodilukoilla.

Lue artikkeli
Uutinen
Tervetuloa Teknologiakiinteistöjen kontille Shiftiin

Tervetuloa Teknologiakiinteistöjen kontille Shiftiin

Teknologiakiinteistöt on jälleen tänä vuonna mukana Shiftissä.

Lue artikkeli
Tapahtuma