Äänetön enemmistö

Nyt tekee mieli paasata, joten päästetäänpä pahimmat höyryt. 59,1 % aikuisista suomalaisista teki hiljattain vähemmän suoraselkäisen päätöksen jättää äänestämättä. 2,7 miljoonaa meistä ei ole edes sen verran kiinnostunut ympäröivästä maailmasta, että olisi kauppareissunsa tai sunnuntaikävelynsä ohessa käynyt raapustamassa 1-3 numeroa pieneen mutta viralliseen lipukkeeseen. Europarlamenttivaalit ovat tärkeimmät vaalit, joissa tätä nykyä äänestämään pääsemme.

Joku sanoo, ettei kiinnosta. Joku sanoo, ettei ymmärrä. Ottakaa, hyvät ihmiset, selvää! Ei se niin vaikeaa ole. Loppujen lopuksi me vain päätämme ne ihmiset, jotka sitten joutuvat tai saavat perehtyä eurokoukeroihin tarkemmin. Oikein työkseen. Me olemme kuitenkin tässä touhussa mukana päättämässä, mihin suuntaan tahdomme Suomen, Euroopan ja koko maailman menevän. Melko oleellista, sanoisin. Luulisi kiinnostavan.

Toisaalta olen kyllä ajatellut niinkin, että jos kerran tuollaista pikku vaivaa ei jaksa nähdä yhteisten asioiden hoitamisen eteen, ehkä tämän joukon on vain syytäkin jättää äänestämättä ja antaa vähemmistön tehdä päätökset kaikkien puolesta. Vähemmistön vallalla vain tuppaa olemaan usein kaikkien kannalta huonot seuraukset. Demokratia taitaa yhä olla paras tapa saada aikaan mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman suurelle joukolle ihmisiä. Ja vaikka demokratia onkin synonyymi oikeudelle tehdä kollektiivisesti tyhmiä päätöksiä, se on kuitenkin nimenomaan oikeus. Tehdä päätöksiä. Tätä oikeutta kannattaa käyttää vaikkapa ihan vain siitä ilosta, että se on olemassa. Läheskään kaikilla sitä nimittäin ei ole, heidän kohtalostaan päättävät muut.

Itse pääsin osallistumaan vaalityöhön niin kotiäänestyksen kuin varsinaisen vaalipäivän lautakuntatoiminnankin merkeissä. Kotiäänestyshän on palvelu, jonka voit tilata, mikäli liikkumiskykysi on niin rajoittunut, ettet pääse äänestyspaikalle ilman suurta vaivaa. Kiersin työparini kanssa kodeissa ympäri Turkua ja näin pääsi äänestämään monta elämänsä ehtoopuolelle ehtinyttä kansalaista. Joillekin heistä nämä eurovaalit olivat varmaankin viimeiset laatuaan eikä nyt valittu europarlamentti enää välttämättä heidän elämäänsä ehdi vaikuttaa, mutta silti äänestämisen riemu oli käsinkosketeltava. Äänestämään pääseminen kotoa käsin oli suuri ilo, helpotus ja kunnia. Puhumattakaan siitä, kuinka mukavaa oli saada hetkeksi juttuseuraa päivän piristeeksi.

Vaalipäivän äänestys on meille monelle tutumpi tapahtuma. Saavut koululle. Jumppasalissa istuu enemmän tai vähemmän virallisen näköinen viisikko. Siinä sitten katsotaan henkilöpaperit, käydään kopissa ja pudotetaan ääni uurnaan. Oman työrupeamani aikana näin heitä monta: arat askeleet, vakava ilme ja pälyilevä katse. Ensimmäistä kertaa äänestyspuuhissa. Joskus äänestysmerkinnän tekeminen kestää minuuttikaupalla ja uurnan luona on hämmentävä tilanne, kun ei vielä tiedä, että äänestyslippu pitää leimatakin ja sitten se vielä pudotetaan omin käsin pienestä rakosesta. Poistuessa jo pieni hymy ja johan askelkin kepeni. Yksi merkittävä merkkipaalu täysivaltaisena kansalaisena on saavutettu. Koin näiden noviisien mukana suurta iloa siitä, että heidätkin on nyt hyväksytty aikuisiksi, heidänkin ääntään halutaan kuulla.

Toivottavasti nämä 90-luvun puolivälin tuotokset ovat aktiivisempia kuin nykyäänestäjäkunta ja pysyvät jatkossakin kiinnostuneina muustakin kuin omasta napanöyhdästään. Sillä lailla meillä kenties on tulevaisuudessakin olemassa Eurooppa, johon on lottovoitto syntyä.

Äänekkäästi,
Marko